Komissaari Hedegaard peräänkuuluttaa ilmastonmuutokseen sopeutumisen vauhdittamista

Ajatushautomo European Policy Centerin (EPC) tilaisuudessa puhunut ilmastokomissaari Connie Hedegaard vetoaa sekä kansallisen- että alueellisen tason toimijoihin, jotta Eurooppaan saataisiin vakiinnutettua onnistunut suunnitelma ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Hedegaardin mukaan komission tarkoituksena on 16.4.2013 julkaistun strategian avulla toimia katalysaattorina sopeutumistoimien monitasoiselle kehittämiselle. Strategia koostuu kolmesta osa-alueesta: rahoitusvälineiden ja yleisten ohjelinjojen tarjoamisesta, puitteiden luomisesta ilmastonmuutosta käsittelevän tietopohjan vahvistamiseksi sekä sopeutumisnäkökulman valtavirtaistamisesta osaksi eri EU-politiikanaloja ja rahoitusohjelmia.

Hedegaard painotti puheessaan, että sopeutumistoimista koituu väistämättä kustannuksia, mutta ilmastonmuutoksen vaikutuksista selviäminen ilman ennalta ehkäiseviä toimia voi tulla kalliiksi. Esimerkiksi jos ilmastonmuutokseen liittyvä tieto alettaisiin ottaa huomioon nykypäivän rakentamisessa, koituisi siitä säästöjä pitkällä tähtäimellä. Hänen mukaansa suuri haaste onkin saada sanaa levitettyä sopeutumistoimien tarpeen kiireellisyydestä eri tasojen toimijoille. Sopeutumistoimista koituvien kulujen lisäksi voidaan niiden avulla kuitenkin myös tuottaa taloudellista toimintaa: uusia vaatimuksia asettamalla luodaan teollisuudelle mahdollisuuksia kehittää uusia ratkaisuja ja teknologioita älykkäiden kaupunkien suunnitteluun. Hänen mielestään on tärkeää, että Eurooppa ei lyhyen tähtäimen taloudellisten säästöjen vuoksi jätä käyttämättä vahvuuksiaan puhtaiden ratkaisujen tuottamisessa.

EU:n uuden sopeutumisstrategian tavoitteena on parantaa unionin ilmastonmuutoksen sietokykyä tukemalla ilmastotoimia jäsenmaissa, edistämällä EU-tasolla haavoittuvaisten sektoreiden sopeutumista sekä luomalla perusta hyvin informoidulle päätöksenteolle. Adaptoitumisstrategian avulla täydennetään EU:n tukemaa tavoitetta lievittää ilmastonmuutoksen vaikutuksia päästömääriä leikkaamalla, jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin pidettyä 2 °C -asteen alapuolella esiteolliseen aikaan verrattuna. Komissio julkaisi adaptoitumisstrategian lisäksi myös vihreän kirjan, joka käsittelee luonnon- ja ihmisten aiheuttamien katastrofien varalle kohdennettuja vakuutuksia ja niiden saatavuuden parantamista EU:n ohjauksella.

Lisätietoja:

Komission tiedote EU:n ilmastonmuutokseen adaptoitumisen strategiasta (16.4.2013)

Kysymyksiä ja vastauksia adaptoitumisstrategiasta

Eurooppalainen ilmastonmuutokseen sopeutumisen foorumi