Helsinki EU Officen johtaja Janne Leino on nimitetty Uudenmaan liiton johtoryhmään
Uudenmaan liitto on uudistanut johtoryhmänsä, ja Helsinki EU Officen johtaja Janne Leino on nimitetty sen jäseneksi. Muutoksen tavoitteena on vahvistaa EU-tason vaikuttamista sekä tiivistää maakunnan toimijoiden yhteistyötä. Helsinki EU Office on hallinnollisesti osa Uudenmaan liittoa, joten on luonnollista, että sen johtaja toimii johtoryhmässä. Tällä taataan, että tieto Brysselin ja maakunnan välillä kulkee nopeasti.
Uudenmaan liitto ja Eurooppa
Uusimaa on Suomen väkirikkain alue, jossa asuu yli 1,8 miljoonaa ihmistä. Maakunta on tunnustettu Euroopan toiseksi innovatiivisimmaksi alueeksi, ja Uudenmaan liiton tavoitteena on nostaa Uusimaa listan kärkeen. Tämä tehdään vahvistamalla alueen kilpailukykyä sekä edistämällä kestävää kehitystä ja hyvinvointia erityisesti seuraavien tavoitteiden kautta:
Helsinki-Uusimaan visio vuodelle 2030 (siirryt toiseen palveluun)
-Ilmastoneutraali alue vuoteen 2030 mennessä.
-Tutkimus- ja kehitysinvestointien nostaminen 5 prosenttiin alueen bruttokansantuotteesta.
-80 prosentin työllisyysasteen saavuttaminen vuoden 2030 loppuun mennessä.
Keskeisiä yhteistyökumppaneita tavoitteiden saavuttamisessa ovat kunnat, korkeakoulut, toisen asteen oppilaitokset, kansalaisjärjestöt, elinkeinoelämän organisaatiot sekä muut kehittämistahot. Ohjelmaa toteutetaan yhteistyössä hankkeiden, edunvalvonnan ja kumppanuuksien avulla. Uudenmaan liitto pyrkii syventämään eri toimijoiden välistä yhteistyötä varmistaakseen, että ohjelman tavoitteet saavutetaan.
Johtoryhmän rooli
Yksi uudistetun johtoryhmän keskeisistä tehtävistä on alueen äänen vahvistaminen EU:n päätöksenteossa sekä Uudenmaan toimijoiden aseman tukeminen eurooppalaisessa keskustelussa. Näin edistetään alueen kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamista.
Uudenmaan liiton maakuntajohtaja Tuija Telén kommentoi:
“Tällä johtoryhmän uudistuksella haluamme vahvistaa EU-osaamista liiton toiminnassa ja yhdistää maakunnan toimijat tiiviimmin EU-edunvalvontaan. Haluamme olla ratkaisukeskeinen toimija Brysselissä ja varmistaa, että Uudenmaan ääni kuuluu, kun EU:n lainsäädäntöä ja rahoitusohjelmia ja suunnitellaan.”
Helsinki EU Officen johtaja Janne Leino kommentoi nimitystään:
“Olen otettu johtoryhmään nostamisesta. Uusimaa on Euroopan toiseksi innovatiivisin alue, ja tavoitteenamme on nousta innovatiivisimmaksi. Tämä vaatii laajaa yhteistyötä, johon kuuluvat liitto, kaupungit, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset. Helsinki EU Officen johtajana minulla on ilo edustaa useita näitä kumppaneita Brysselissä. Yhdessä muiden suomalaisten ja eurooppalaisten kumppaneidemme kanssa tulemme vaikuttamaan tulevan komission aloitteisiin ja tuomme esille Uudenmaan erityistarpeita ja ratkaisuja.”
Johtoryhmän kokoonpano 11.9.2024 alkaen:
-Maakuntajohtaja Tuija Telén
-Aluekehittämisen vastuualueen johtaja Eero Venäläinen
-Aluesuunnittelun vastuualueen johtaja Mari Siivola
-Hallintojohtaja Paula Autioniemi
-Kehittämispäällikkö Inka Tikkanen
-Lakimies Tero Suursalmi
-Viestintäyksikön ryhmänvetäjä Satu Salo-Jouppila
-Helsinki EU Officen johtaja Janne Leino
Jaa:
Jaa Twitterissä (siirryt toiseen palveluun) Jaa LinkedInissä (siirryt toiseen palveluun) Jaa Facebookissa (siirryt toiseen palveluun)Aiheeseen liittyvää
- (siirryt toiseen palveluun) The Helsinki-Uusimaa Regional Programme