Helsinki EU-toimisto toimii jatkossa Uudenmaan liiton alaisuudessa

Helsinki EU-toimisto yhdistyi vuodenvaihteessa osaksi Uudenmaan liittoa, kun toimiston hallinta siirtyi pois Helsingin kaupungilta. Toimisto palvelee jatkossa osana Uudenmaan liiton kansainvälisten verkostojen yksikköä.

Toimiston uudeksi päälliköksi nimettiin Uudenmaan liiton kansainvälisten asioiden päällikkö Janne Tamminen. Hänen lisäkseen toimistossa työskentelevät erityisasiantuntijat Saara Vihko ja Sarika Vij sekä kaksi vaihtuvaa harjoittelijaa.

Helsinki EU-toimiston omistajapohjaan ei tullut siirtymisen yhteydessä muutoksia. Toimisto palvelee jatkossakin Uudenmaan, Hämeen, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen liittojen sekä Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Hankenin, Metropolian sekä Laurean toimijoita EU-edunvalvontaan liittyvissä kysymyksissä.

Uudenmaan liiton tiedote