Siirry sisältöön

Kaupungeissa luodaan kilpailukyvyn edellytykset

EU julkaisi uuden Union of Skills -aloitteensa vuosittaisessa sosiaalisten ja työllisyysasioiden foorumissa. Tänä vuonna ohjelmassa oli vahva suomalaisvire, sillä avauksen teki entinen Suomen pääministeri Sanna Marin. Myös europarlamentaarikko ja työllisyysasioista vastaavan valiokunnan puheenjohtaja Li Andersson pääsi estradille samana päivänä.

Marin korosti puheessaan, että koulutukseen pääsy ja yhtäläiset mahdollisuudet edetä elämässä ovat kaiken lähtökohta. Hän muistutti, että sosiaaliseen osattomuuteen pureudutaan parhaiten paikallisella tasolla kaupungeissa. Andersson puolestaan painotti, että Euroopan sosiaalinen malli on Euroopan vahvuus.

Seuraavana päivänä keskityttiin muun muassa sosiaalisen ulottuvuuden ja yhtenäisten työmarkkinoiden haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Päivän aloitti paneelikeskustelu, jossa Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Riikka Åstrand toi paikallista näkökulmaa Suomen nopeimmin muuttuvasta kaupungista. Hän korosti kaupunkien roolia osallistamisen mahdollistajana ja peräänkuulutti uudenlaista näkemystä kuntalaisten kuuntelemiseen. Åstrand muistutti, että EU-tasolla on tärkeää tehdä yhteistyötä kaupunkien kanssa, sillä EU-lainsäädäntöä pannaan täytäntöön juuri kaupungeissa.

Suomalaisilla kunnilla on erityispiirteenä työnvälityspalveluiden järjestäminen. ”Tämä tarjoaakin hyviä mahdollisuuksia kuunnella erityisesti paikallisia tarpeita”, Åstrand muistuttaa. Samanaikaisesti kunnilla on osaamista ja tietoa tarjota, esimerkiksi palveluita maahanmuuttajille.

Uudenmaan liiton tuore ennakointiraportti korostaa, että alueen kasvu perustuu erityisesti maahanmuuttajiin ja sisäiseen muuttoliikkeeseen, sillä pelkkä väestönkasvu ei riitä. EU-tasolla onkin syytä pohtia, kuinka pitkään voimme luottaa EU:n vetovoimaan maahanmuuttajien kohteena. Tässä kilpailussa kaukainen Suomi kohtaa omat haasteensa.

”Kaupunkien täytyy näyttäytyä houkuttelevina ja elinvoimaisina, sekä tarjota laadukkaita palveluita myös maahanmuuttajille”, sanoo myös Espoon elinvoimajohtaja Mervi Heinaro, joka osallistui foorumiin vaikuttamismatkallaan. EU:n tulee Heinaron mukaan myös tukea kaikin tavoin innovaatioita kotoutumispalveluissa: ”Espoo on hyvä esimerkki maahanmuuttomyönteisestä kaupungista. Pyrimme siihen, että töihin ja opiskelemaan tulevat mahdollisine perheineen asettuvat kaupunkiin pysyvästi”, sanoo Heinaro ja muistutti, että Espoossa on jo paljon osaamista joka tuo lisäarvoa EU:lle.

”Kaupunkien täytyy näyttäytyä houkuttelevina ja elinvoimaisina, sekä tarjota laadukkaita palveluita myös maahanmuuttajille”

Mervi Heinaro, Espoon elinvoimajohtaja

Foorumissa julkaistiin EU:n uusin työllisyyttä ja osaamista koskeva tiedonanto Union of Skills. Euroopan komissio on aiemmin kertonut panostavansa osaamiseen, ja tämä näkyy myös tammikuussa julkaistussa kilpailukykykompassissa sekä helmikuun lopussa julkaistussa puhtaan teollisuuden suunnitelmassa. Osaaminen mainitaan yhtenä kilpailukykytekijänä.

EU:n työvoimalla on oltava tarvittavat taidot tukeakseen siirtymistä vähähiiliseen talouteen, mukaan lukien taidot puhtaissa teknologioissa, digitalisaatiossa ja yrittäjyydessä. Union of Skills -aloite perustuu neljään pilariin: nuorten perustaitojen vahvistamiseen, aikuisväestön uudelleenkouluttamiseen ja elinikäiseen oppimiseen, työvoiman liikkuvuuteen koko EU:n alueella, sekä osaajien houkuttelemiseen.

Jää nähtäväksi, halutaanko jäsenmaissa lopulta yhtenäistä koulutusta ja työmarkkinoita, vai menevätkö kansalliset edut edelle.

Hilu Kangas, EU-erityisasiantuntija