Siirry sisältöön

Puhe Euroopan unionin tilasta

Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin tämän vuoden unionin tilaa käsittelevä puhe kuultiin keskiviikkona 10. syyskuuta Strasbourgissa. Vuosittainen puhe on EU:n kehityksen kannalta tärkeä, sillä siinä luodaan katsaus kuluneeseen vuoteen sekä esitellään samalla komission tärkeimmät painopisteet ja aloitteet tulevalle vuodelle.  

Kyseessä on von der Leyenin toisen kauden (2024–29) ensimmäinen katsaus. Puheessa hahmoteltiin EU:n strategista suuntaa tilanteessa, jossa geopoliittinen epävarmuus, teknologinen murros ja sosiaaliset haasteet vaativat unionilta yhtenäisyyttä ja toimintakykyä. Puheen painopisteet olivat Euroopan yhtenäisyyden, puolustuksen, kilpailukyvyn sekä arvojen turvaamisessa muuttuneessa toimintaympäristössä. 

Von der Leyen aloitti puheensa kuvailemalla nykymaailmaa julmaksi, jossa se joutuu puolustamaan arvojaan, demokratiaa ja vapautta. Hän totesi, että EU:n on kyettävä määrittämään oma kohtalonsa ja toimimaan itsenäisesti maailmassa, jossa suurvallat suhtautuvat Eurooppaan välinpitämättömästi, jopa vihamielisesti. Tämä tarkoittaa erityisesti omien puolustuskykyjen, teknologioiden, energialähteiden ja demokraattisten arvojen hallintaa. Von der Leyenin aiempiin puheisiin verrattuna, puheen sävy oli poikkeuksellisen suora, ja siinä korostettiin, ettei nostalgia ole enää vaihtoehto.

Ukraina, puolustuksen vahvistaminen, Gazan sota

Von der Leyenin puheessa korostui EU:n vahva sitoutuminen Ukrainan tukemiseen sekä puolustuskyvyn vahvistamiseen. Komissio ehdottaakin uutta rahoitusmallia, jossa Venäjän jäädytettyjen varojen tuottoja ohjattaisiin Ukrainan hyväksi, ja suunnittelee €6 miljardin ERA-lainaa sekä drooniallianssia osana laajempaa Readiness2030-ohjelmaa, jonka tavoitteena on mobilisoida €800 miljardin investoinnit puolustukseen. Itäiset rajamaat, kuten Suomi ja Puola, nostettiin esiin Euroopan turvallisuuden etulinjana, ja Ukraina, Moldova sekä Länsi-Balkanin maat nähtiin osana EU:n tulevaisuutta.

Tosiasiahan on, että EU:n itärajalla sijaitsevat jäsenmaat suojelevat koko Eurooppaa, Itämereltä Mustallemerelle

Lisäksi komissio valmistelee 19. pakotepakettia Venäjää vastaan, painottaen erityisesti fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä ja varjolaivaston torjuntaa. Von der Leyen otti kantaa myös Gazan tilanteeseen, tuomiten nälänhädän käytön sodankäynnin välineenä ja ehdottaen toimia Israelia vastaan. Hän korosti kahden valtion ratkaisun merkitystä ja vaati Hamasia vapauttamaan panttivangit. Ulostulo oli suora, ja EU:n sisäinen erimielisyys saattaakin hidastaa toimien etenemistä.  

Vauraus & kilpailukyky, elämänlaadun kohottaminen

Puheen toisessa osassa von der Leyen siirtyi komission kärkiteemaan: kilpailukykyyn. Komissio aikoo purkaa sääntelytaakkaa ja ottaa käyttöön “Made in Europe” -kriteerit julkisissa hankinnoissa eurooppalaisen teollisuuden tukemiseksi. Lisäksi panostetaan digitaaliseen ja puhtaaseen teknologiaan, mm. €1,8 miljardin akkubuusterin ja uuden sähköautoaloitteen kautta.

Startup-yritysten rooli korostui erityisesti kvanttiteknologian, tekoälyn ja bioteknologian aloilla. Komissio valmistelee myös säästö- ja investointiunionia sekä uutta Scaleup Europe -rahastoa, jolla pyritään vahvistamaan EU:n teknologista suvereniteettia yhteistyössä yksityisten sijoittajien kanssa.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja demokratian suojeleminen

Von der Leyen nosti esiin myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden. Energiaomavaraisuus saikin puheessa erityistä huomiota. Hän korosti, että puhdas, EU:ssa tuotettu energia on avain kohtuuhintaisiin energialaskuihin ja teollisuuden kilpailukykyyn. Komissio esittelee uuden ”Energian valtatiet” -aloitteen, jolla pyritään poistamaan kahdeksan kriittistä pullonkaulaa Euroopan energiainfrastruktuurissa.  

Komissio esittää köyhyydenvastaisen eurooppalaisen strategian, jonka tavoitteena on poistaa köyhyys vuoteen 2050 mennessä. Komissio aikoo esittää myös muita toimenpidepaketteja kohtuullisiin hintoihin ja elinkustannuksiin liittyen. Lisäksi tulossa on EU:n ensimmäinen kohtuuhintaisen asumisen suunnitelma, jolla pyritään helpottamaan asuntokriisiä ja tukemaan erityisesti nuoria ja pienituloisia.  

Puheessa käsiteltiin myös demokratian suojelemista. Von der Leyen ilmoitti perustavansa European Centre for Democratic Resilience –keskuksen disinformaation torjumiseksi. Lisäksi komissio käynnistää mediaresilienssiohjelman riippumattoman journalismin tukemiseksi. Myös lasten sosiaalisen median käytölle ehdotettiin rajoituksia.  

Turvallisuus ja kilpailukyky hallitsivat puhetta varsin odotetusti, ja energiaomavaraisuuden korostaminen oli selkeä jatkumo aiemmalle linjalle. Von der Leyen pyrki rakentamaan kuvaa EU:sta, joka kykenee toimimaan yhtenäisesti ja tehokkaasti, mutta monet ehdotukset vaativat vielä jäsenvaltioiden hyväksyntää ja poliittista kompromissia. Puheessa oli selvästi pyritty tarjoamaan jokaiselle poliittiselle ryhmälle jotakin, ei vain vastauksia, vaan myös syitä jatkaa yhteistyötä. Tämä on ymmärrettävää, kun parlamentissa käydään jälleen keskustelua komission puheenjohtajan asemasta.

Lisätietoja

Kuvan tekijänoikeudet: Euroopan Parlamentti 2025